München, Baijeri, Etelä-Saksa

München on eteläisen Saksan osavaltion, Baijerin, pääkaupunki noin 50 kilometriä Alpeilta ja Itävallan rajalta pohjoiseen. Sen lähettyvillä on myös upeita Ludwig II:n linnoja, jotka olivatkin matkan pääasiallinen kohde. Kävimme samalla matkalla myös Salzburgissa ja Wolfgang järvellä Itävallan puolella. Säät olivat kovasti vaihtelevia, oli pilvistä, sateista, mutta myös aurinkoista ja helteistäkin.

Seuraavassa kuvia Münchenin vanhasta kaupungista sekalaisessa järjestyksessä.

P7132663.jpg
Matka lentokentältä keskustaan sujui kätevästi junalla maissipeltojen poikki. Kaukana siintää iso tuulimylly.

P7132673.jpg
Arkkitehtuuri vanhassa kaupungissa on komeaa, koristeita ja torneja riittää melkein joka taloon. Suuri osa vanhasta kaupungista on rauhoitettu kävelyalueeksi.

P7132675.jpg
Torilla oli tarjolla monenlaisia herkuja.

P7132677.jpg
Koristeellinen salko kuvastaa kaupungin ammatteja. Taustalla siintää kirkon ja raatihuoneen tornit.

P7132688.jpg
Eräs vanhan kaupungin porteista.

P7132690.jpg
Talojen nurkissa näkyi upeita koristeita.

P7132694.jpg
Raatihuone on varsin vaikuttavan näköinen.

P7162844.jpg
Raatihuoneen kellopeli esitti vartin mittaisen shown muutaman kerran päivässä. Tosin esitys alkoi hieman jälkeen tasatunnin, joten yleisö meinasi jo karata ennen aikojaan.

P7132697.jpg
Näkymä raatihuoneen tornista, edessä vanha raatihuone.

P7132701.jpg
Näkymä tornista alas näyttää pienoismallilta.

P7132710.jpg
Vanhankaupungin portti länsireunalla.

P7152831.jpg
Isar-joki halkaisee kaupungin, vesi oli todella kirkasta, ja matalaa.

P7152833.jpg
Maximillaneum, Baijerin parlamentti.

P7152834.jpg
Näkymä Isarille, taustalla vasemmalla Tekniikan museo

P7152835.jpg
Uusiokäyttöä liukuportaille :-)

P7152836.jpg
Eräänä iltana tuli aivan hurja raesade, joka myös viilensi ilmaa melkoisesti.

P7162866.jpg
Isartorin portti vanhan kaupungin itäpuolella.

P7162867.jpg
Hofbrauhaus on maailman suurin olutravintola, mutta olut kun ei maistu, niin savuisessa salissa ei oikein viihtynyt.

P7182968.jpg
Talojen kukkakoristeluja, sekä kaupungin suurimman kirkon satametriset tornit vasemmalla.

P7182976.jpg
Koristeellisia taloja riittää.

Vanhasta kaupungista koiliseen on kilometrien mittainen Englantilainen puutarha .

[Takaisin kuvahakemistoon]
[My main home page]